Olen valmistunut Valviran ja Kelan hyväksymäksi erityistason psykoterapeutiksi Lyhytterapiainstituutista, Helsingistä vuonna 2010. STOryn hyväksymän koulutusohjelman mukaan valmistuin työnohjaajaksi Siria Oy:n koulutuksesta, Turusta vuonna 2015.
Aiemmin olen kouluttautunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, sisätautien ja kirurgian sairaanhoitajaksi ja reteaming valmentajaksi. Työkokemusta minulla on lasten- ja nuorten psykiatrisilla osastoilla, vanhustenhuollossa sekä varuskuntasairaalassa erityistehtävänä varusmiesten kriisivastaanoton hoitaminen.
Vuodesta 2002 lähtien työskentelin sosiaalitoimessa. Työtehtäviini on kuulunut mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen koordinointi ja terapiatyö. Sosiaalitoimessa mielenterveystyön erityistyöntekijänä toimin lisäksi konsultoivana tukena aikuis- ja perhetyön, lastensuojelun ja vammaispalvelun asiakkaiden mielenterveyspulmissa.
Reteaming-valmentajan päteyyden suoritin Lyhytterapiainstituutissa. Reteaming on ratkaisukeskeinen yksilöiden, työryhmien ja organisaatioiden kehittämisen sekä motivoinnin että muutoksenhallinnan työmenetelmä. Se on kansainväliseen käyttöön levinnyt ratkaisukeskeinen valmennus- ja ongelmienratkontamenetelmä.
Minua on puhutellut ratkaisukeskeisyyden perustajajäsenen Elam Nunnallyn sanat toivosta - toivon elementistä - tehdessämme työtä erilaisteni ihmisten kanssa:
" Ei ole tärkeää, missä ammatissa työskentelet, kunhan vain teet tekosi hyvää tarkoittaen... uskon, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita...heidän ihmisarvonsa on mittaamaton. Olen ratkaisukeskeisyyden kautta yhteydessä koko ajan toivon elementtiin itsessäni ja asiakkaissani. Heidän toivonsa koskettaa minua ja minun toivoni heitä; olen siis yhteydessä ihmisiin periaatteellisesti hyvin eri tavalla. "
